Ette voi käsittää kuinka joskus hävettää olla tätiratsu. Siis tuo täti on niin arkajalka kuin vaan ikinä kuvitella saattaa. Ihme, että uskaltaa ylipäänsä selkään kiivetä. Lisäksi se pelkää ihahn omituisia asioita. Eilinen oli erinomaisen hyvä esimerkki. Ensin treenasimme kentällä, eikä se meinannut millään uskaltaa ratsastaa kentän "mörköpäätyyn" kun tuuli ja ties mitä. Olisin kuulemma saattanut keksiä typeryyksiä (pyh, sanon minä). Sitten kun sain sen vihdoin uskomaan, ettei siellä ole mitään pelottavaa, se sai omastamielestään uuden jännittävän idean. Sen mielestä minun on aika päästä katsomaan autoja autotielle. Niinpä se talutti minut asfalttitielle ja siinä sitten käveltiin. Arvatkaa hävettikö, kun täti oli ihan paniikissa kun autoja tuli vastaan, puhumattakaan siitä, jos niitä tuli takaa. Herranen aika sentään! Nehän on vain autoja! Onhan niitä nyt nähty. Kummallinen ihminen tuo omistaja. Sitten se ei kuitenkaan ymmärrä pelätä pusikon takana vaanivaa valkoista petoa (omistajan huomio: se oli päältä ajettava ruohonleikkuri, joka oli kaukana ja sammutettuna.). Kaikkea sitä joutuukin kestämään... Onneksi tallikaverit on ymmärtäväisiä, eivätkä naura minulle, ainakaan niin, että kuulisin.
]]>
Maneesista poistuttuamme se tuli tarhaankin perässä. Siellä minä päätin turvallisuussyistä keskittyä syömiseen ja siinä samalla vilkuilla tätä uutta ja ihmeellistä ystävääni. Meistä tulee vielä hyvät kaverit.
Sai se sen kuitenkin, ihme kyllä, irti. Sitten oltiinkin niin pirun tyytyväisiä itseensä. Raukka oli ihan puhki, kun lähti minua kentälle juoksuttamaan. En sitten viitsinyt sitä pahemmin kiusata ja ajattelin pitkästä aikaa tehdä suunnilleen mitä se haluaa. Täytyy kai noita ihmisiäkin joskus palkita hyvistä teoista?
Ikäväkseni täytyy kertoa, että minuun on iskenyt silmätulehdus. Ette usko kuinka kovaa kutittaa! Emäntä laittoi minulle hupun päähän, etten saisi hangattua niin paljon, eikä menisi roskia silmiin. Inhottava kapistus. Silmä on onneksi jo parempi, näkeekin jotain, kun ei ole luomet ihan turvoksissa.
]]>http://www.youtube.com/watch?v=Ug3UxiVFbLg
Osa materiaaleista, lähinnä videopätkät (ne parempilaatuiset) ovat Sonjan (MaraZilla) kuvaamia. Kiitoksia hänelle kovasti! Kiitokset myös kaikille kuvia ottaneille!
]]>
Sain hetken kävellä ja huilata, kunnes Ella kiipesi selkään. Kun pääsimme vauhtiin, alkoivat esteetkin nousta. Emäntä nosti okseria hissukseen ja äkkiä huomasin, että sehän onkin ihan VALTAVAN iso. Vedin jarrut pohjaan ja sanoin, että ei kiitos, mulle riitti. Ella kuitenkin päättäväisesti ohjasi minut uudestaan esteelle ja vihdoin uskoin, että pääsen siitä yli. Oi kuinka mahtavaa se oli. Minähän aivan lensin! Seuraavalla kerralla hyppäsin jo vailla epäilystä ja liitelin korkealta yli.
Oli oikein mukava estetreeni. Hiki tuli ja kävimme jäähdytteemässä pienellä maastokävelyllä. Sen jälkeen jalkani viilennettiin, se on muuten inhottavaa hommaa, ja sain lämpimän suihkun. Koskahan seuraavan kerran hypätään?
Hyvästi Fella! Jään kaipaamaan sinua!
R.I.P Orfelia
Ensikohtaaminen.
Tykkään susta!
Treeni oli vain noin 40 minuuttia, mutta silti olimme molemmat aivan hikisiä päästessämme takaisin talliin. Olo oli tosi tyytyväinen moisen rupeaman jälkeen. Tänään onkin sitten kuulemma vuorossa kouluvalmennus Ellan kanssa. Jännä nähdä kuinka menee.
]]>Oli kuitenkin tosi mukavaa palata takaisin "normaaleihin töihin", eli ratsastuksellisiin tehtäviin. Ella kiipesi taas pilotiksi ja emäntä nojaili maneesin porttiin ja kiljui ohjeita meidän hikoillessa ja puuskuttaessa. Lopulta sekin kuitenkin hyppäsi satulaan ja tuntui taas kerran hyvin tyytyväiseltä. Joskin sillä on hirvittävä pakkomielle saada minut pinkomaan minkä kintuistani pääsen.
Varsinaisena teemana tässä treenissä olivat kahdeksikot. Emännän kanssa aloiteltiin ja tehtiin muutama erikokoinen kasi. Ella palasi takaisin kuski paikalle ja jatkettiin isojen kahdeksikkojen parissa. Taipuminen, suoristu ja uusi taipuminen ei olekaan ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella näin äkkiseltään, etenkin kun samaanaikaan pitäisi vielä liikkuakin reippaasti eteenpäin.
Teimme kahdeksikkoa myös laukassa. Ensin ravissa pääty-ympyrälle. Puolessa välissä ympyrää laukannosto ja ympyrän loputtua lävistäjälle ja lävistäjän loputtua takaisin raviin ja taas ympyrälle. Se oli hauskaa! Sain oikein kiihdytellä lävistäjällä! Kokosin itseni pieneen pakettiin ja suorastaan sinkosin laukkaan! Vauhdinhurmaa oli siis menossa mukana tällä kerralla. Sekä Ella, että emäntä olivat oikein iloisia. Ella taisi kyllä olla hikisempi kuin minä...
]]>Kentällä Saija kiipesi selkääni, ILMAN SATULAA, ja emäntä pisti minut kävelemään ympyrää. Sitten selässäni oleva alkoi tehdä kaikkea outoa ja ihmeellistä: heilutella jalkoja ja käsiä yms. Hetken päästä se pyysi minua ravaamaan, mutta minä päätin, ettei moinen ole lainkaan turvallista, joten kieltäydyin kohteliaasti kunniasta.
Emäntä kiipesi sitten kyytiin, eikä se päästänytkään minua niin helpolla, vaan jouduin pyörtämään päätöseni ravin suhteen. Tuntui todella oudolta ja tasapainottomalta ravata, kun ihminen vaappuu kyydissä niin oudosti. Siihen kuitenkin tottui aika nopeasti ja pian saatoin jo vähän rentoutua.
Laukatakin mokomat yrittivät. Sitä en kuitenkaan suostunut tekemään. Oli liian jännittävää puuhaa. Emännän mieliksi kuitenkin otin muutaman laukka-askeleen, eikä se sitten enempää halunnutkaan, vaan pyysi minut takaisin raville. Se Saijakin kiipesi vielä hetkeksi selkään ja seisoikin selkäni päällä (kyykyssä). Ensimmäisen kerran seisoin paikallani ja toisella kerralla emäntä pyysi minua liikkumaan pari askelta.
Homma olikin sitten pian ohi ja minä seisoin edelleen hämmentyneenä karsinassani mutustelemassa välipalaa. En oikein tiedä, pidinkö tästä hommasta vai en. Kaikki oli niin outoa ja kävi niin äkkiä. Noh, ainakin ihmiset tulivat iloiseksi.
