Taas on paikka rehelliselle ja armottomalle itsetutkiskelulle. Jotakin on mennyt pahasti pieleen tuon emännän koulutuksessa. Aivan selkeitä merkkejä on ilmassa siitä, että se yrittää saada johtajan paikan itselleen. Jotain oh tehtävä ja pian, mutta mitä?

Tänään emäntä vei minut maneesiin pelkkä riimu päässä ja suojat jalassa. Siinä me sitten kävelimme kaikessa rauhassa. Päätin testata johtajuuttani ja näykkäisin sitä olkapäästä. Emäntä ei ilmiselvästikkään pitänyt asiasta, vaan suorastaan hermostui. Suuret sillä on kyllä luulot itsestään. Ajattelin antaa asian olla toistaiseksi.

Jostain kummansyystä emäntä halusi, että hyppään naurettavan matalan esteen yli. Sinä ei ollut edes tolppia, vaan se muistutti enemmänkin porttia. Minähän en moiseen puuhaan alennu! Juoksin porttia kohti, mutta juuri ennen porttia syöksyin sivuun. Tämä toistui uudestaan ja uudestaan. Yhtäkkiä emännällä selkeästi napsahti päässä ja se rääkäisi kuin riivattu. Hemmetti, sain melkein sydärin! Päättelin, että se mahdollisesti saattaa lopullisesti seota, jos en hyppää sitä typerää porttia. Hyppäsin ja siitä se tuntui tulevan paremmalle tuulelle ja rauhoittuvan. Tämä minun emäntäni taitaa olla melkoisen huumorintajutonta sorttia... Pitäisiköhän sen ruokintaa muuttaa jotenkin? Tai mahdollisesti lisätä jotain rauhoittavia yrttejä sen ruokaan?