Päätimme Allun (yksi ruuna meidän tallissa) kanssa lähteä maastoon kävelemään ja ottaa samalla emännätkin mukaan. Ajattelin, että tuo oma emä'ntäni hieman rentoutuisi, kun se pääsee hieman luontoon, mutta ei. Kauheasti se komenteli ja käski koko ajan. Mitään hauskaa ei taaskaan saanut tehdä!

Laumanvartioinnista sillä ei ainakaan ole minkäänlaista käsitystä. Siinä se vaan höpöttelee Allun emännälle, kun ympäristö on täynnä jos jonkinlaista vaaraa. Sitten se käskee minua lakata pelleilemästä, kun yritän huomauttaa näistä asioista. Mitäs pelleilyä se oikein on! Kaikkien meidän henki kuitenkin menee, jos sapelihammastiikeri pääsee ojasta yllättämään. Myönnetään, että tälläkertaa se oli kivi, mutta se olisi VOINUT olla sapelihammastiikeri. Koskaan ei voi olla liian varovainen.

Maastokävely oli kaikinpuolin mukava, vaikka tuo emäntä olikin hirmuisen tiukkis (taas). Kyllähän tällainen rentoilu tuo mukavaa vaihtelua harmaaseen arkee. Sitten kun vielä ennen kävelyä sain kunnollisen harjauksen ja kutiavat irtokarvat poistettiin furminaattorilla, voisin jopa laskea tämän päivän onnistuneeksi päiväksi.