Kaunis päivä menee siinävaiheessa yleensä pilelle, kun tajua, että on torstai, eli tuntipäivä. Ehdin hetken jo toivoa, etten joutuisi tunnille, kun näin varaemäntäni saapuvan tallille, mutta ei, se tuli vaan ottamaan kuvia.

Ennen tuntia sain nautiskella harjauksen ohella myös mukavista näkymistä. Ihana pikkutammani seisoi edessäni käytävällä. Se oli niinkuin ei olisi huomannutkaan minua, leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, mutta kyllä minä saan sen vielä ymmärtämään, kuinka uljas ja hieno orhi olenkaan! Oi että minua sitten ottikin aivoon, kun joku pieni lettipäinen ihminen hääräsi MINUN TAMMANI ympärillä! Yritin häätää sen pois, mutta ikäväkseni huomasin, että olin kiinni seinistä molemmin puolin päätäni. Ihmiset ovat julmia! Emäntä suuttui, kun esitin komean valehyökkäykseni, kummallinen tuo emäntä. Eikö se ymmärrä, että se on MINUN TAMMAN, eikä kukaan muu saa sen seurassa olla?!

Ratsastustunnilla minulta vaadittiin taas ihan ihmeellisiä asioita. Pikkuruisen ympyrän jälkeen piti kävellä omituisessa kippurassa. Eihän niin voi tehdä! Emännän avustuksella kuitenkin aloin pikkuhiljaa saada jalkani hallintaan ja sain emännältä kovasti kehuja (vaikka näin meidän kesken, en edes yrittänyt tosissani). Kaiken lisäksi minut oli vielä puettu, TAAS, aivan naurettaviin varusteusiin. Satulahuopa, suojat ja emännän paita, olivat VAALEANLIMENVIHREÄT! Oi että hävetti... Kehut saivat minut kuitenkin hyvälle tuulelle ja unohtamaan nöyryytyksen, joten päätin olla emännälle mieliksi ja laukata nätisti ja hieman normaalia reippaammin. Yleensä emäntä nimittäin päästää minut helpommalla, kun laukkaan hetken kunnolla. Oli oikeastaan ihan kivaa laukata kavereiden kanssa pitkin maneesia.

Tunnin jälkeen olin ihan hikinen. Onneksi varaemäntä oli paikalla ja harjasi turkkini karvani ojennukseen ja laittoi pyjaman päälleni. Nyt onkin aika painua yöpuulle. Huomenna on taas uusi päivä. Näyttivät tyhjentävän karsinoiden ovista loimia, joten jotain erikoista on varmaan tulossa.

Lisään vielä mukaan yhden kuvan emännästä ja minusta (sekä naurettavista varusteista). (Kuvasta kiitos varaemännälle)