Pääsin kentälle juoksemaan ja hyppäämään vähän esteitä. Se on aina mukavaa puuhaa ja hyppäsinkin varmuuden vuoksi kunnon ilmavaralla! Esteitä oli tälläkertaa vain yksi, joten homma oli helppoa ja kevyttä, mutta voisivat ne ihmiset nyt edes laittaa pikkuisen enemmän haastetta tähän touhuun. Siinähän ehti haukata huikopalaakin kentän laidalta välissä. Joskin ihmiset tuntuivat siitä hermostuvan aikatavalla.

Kesken kaiken, juuri ennen estettä, minulta putosi kenkä. Hämmennyin, ja löin liinat kiinni esteelle. Kukaan ei tuntunut huomanneen, että kenkäni puuttui ja olin siis pahasti "epäbalansoitu", joten jouduin jatkamaan hommia. Ei siinä auttanut muu kuin totella. Vasta tallissa huomasivat, että kenkä on irronnut. Toimenpiteisiin ei kuitenkaan ryhdytty, sillä kengittäjä on kuulemma tulossa tiistaina. No, kai minä pärjään pari päivää ilman yhtä kenkääkin.

Emäntä ei ole tippumisen jälkeen ratsastanut. Se näyttää aika kipeältä edelleen. Emännän mies on sitten hoitanut tämän liikunta puolen. Se on juoksuttanut liinassa ja ratsastanut. Tehtiin ensin vähän kouluratsastuskiemuroita ja sitten käytiin pikkuinen pätkä maastossa. Jännitti hieman lähteä sen kanssa, kun ei olla hirveästi tehty mitään yhdessä, mutta kannatti uskaltaa kuitenkin, koska se oli rentoa ja mukavaa menoa. Ravattiinkin vähän.

Hieman tuon isännän koulutus kuitenkin on puuttellista, mutta onneksi emännän avustuksella, se oppii nopeasti kuinka minun seurassani tulee toimia ja käyttäytyä, että asiat sujuvat hyvin (siis minun toivomallani tavalla). Hän ei mm tiennyt, että minun TÄYTYY tarkistaa JOKA kerta mitä sieltä letkusta tulee, ennen kuin suvaitsen sillä jalkani pestävän/viilennettävän. Eihän sitä koskaan tiedä, jos tällä kertaa sieltä tulisikin jotain vettä vaarallisempaa. Ennen tarkistusta, sillä ei minun jalkojani osoitella. Seuraavalla kerralla isäntä varmasti jo tietää tämänkin asian, kun emäntä sen sille kertoi (jälkeenpäin). Kuulemma olen outo tapaus, jota ei aina voi ymmärtää...

Sain myös menneellä viikolla uudet suitset! Ne oli aika tyylikkäät, vaikka itse sanonkin. Olikin jo aika saada "uutta ilmettä" kesäksi. Emäntä oli sentään ymmärtänyt jättää ne kaikenmaailman "bling bling" -hirvitykset muiden ostettavaksi ja ostanut hienot mustat perussuitset, jossa oli klassisen tyylikkäät koristetikkaukset. Kelpaa taas näyttäytyä noille tammoille...

Emäntä räpsi pari kuvaa hypytyksen lomassa, kun ei muutakaan pystynyt tekemään:

 

Uudet suitset:

1244414738_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Hyppyjä:


1244414963_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1244414824_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Kielto:


1244415041_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Ravia:


1244414789_img-d41d8cd98f00b204e9800998e