Emännällä tuntui olevan heti tallille tullessaan jonkinlainen omituinen into päällä. Siellä se pyöri tarhojen luona kuin mikäkin idiootti kameransa kanssa. Noh, kai silläkin pitää jotain harrastuksia olla..

Meidän markilla muuten tapahtuu kummia. Tallimme pihassa ollut rakennelma on alkanut liikkua ja hevosia laitetaan sinne sisään. Ilmiselvästi jonkinlainen kidutuslaite se on. Emäntä sanoo sitä kävelytyskoneeksi. Ihan turha kuvitellakkaan, että minua sinne ikinä saa! Minusta se laite on kammottava! Siellä se pyörii, eikä siitä oikein tiedä, että käykö se päälle vai mitä se loppujenlopuksi tekee!

Maneesiin minun piti varmuuden vuoksi mennä todella pörheänä ja suurennäköisenä, jottei se "kävelytyskone" uskalla tulla lähellekkään. Suunnitelma toimi mainiosti ja pääsimme emännän kanssa ehjinä maneesiin. Sinne olikin pystytetty este. Alkuun purin kaiken tuon omituisen laitteen aiheuttaman agressioni laukkaamalla tuulenlailla ja pukittelemalla kovaa ja korkealle. Kummasti se vain helpottaa. Sitten maneesiin tuli tallityttö Ella, joka auttoi emäntää kasaamaan esteen loppuun.

Oli todella mukavaa hypätä pitkästä aikaa! Minusta oli hauskaa juosta kovaa ja sitten liitää esteen yli kuin höyhen. Emäntä kylläkin sanoi, että näytän nakkisämpylältä, mutta se taisi vain kiusata. Kerran minulle iski rimakauhu, kun se este näytti niin valtavan suurelta. emäntä sitten hyvin koulutettuna ihmisenä laski korkeutta hieman ja taas mentiin.

Homman loputtua olin ihan hikinen, väsynyt ja nälkäinen. Ella viihdytti ja kävelytti minua sen aikaa, kun emäntä sai esteen ja kuvan purettua. Sitten talliin ja pyjama niskaan. Onneksi heinätkin tulivat pian, ettei tarvinnut kauaa nälissään odotella.

Tässä vielä muutama kuva päivän hyppytreeneistä.

1239829456_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239830147_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239830167_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239829498_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239829528_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239829563_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä siis Ella ja minä.