Sekä emäntä, että varaemäntä olivat paikalla tänään. Emännällä oli taas "kuvausinto" päällä. Sopii minulle, se nimittäin tietää aina aivotonta riehumista ilman varsinaisia vaatimuksia. Emäntä tykkää, kun juoksen vähän häntä pystyssä ja seison välillä paikallani ja kääntelen päätäni eri asentoihin. Pienestä sekin välillä tulee onnelliseksi.

Kesken kaiken huomasin, että minun naiseni kävelevät peräkkäin kentän ohi! En tiennyt kuinka päin minun olisi pitänyt olla! Tunsin omituista kihelmöintiä, joten ajattelin piehtaroida. Ei, ei sittenkään! Ponkaisin äkkiä ylös ja pukitin ison komena pukin, jotta nuo ihanat naiset huomaisivat minut. Jatkoin esiintymistäni juoksemalla korkein askelin, häntä pystyssä. Silti kumpikaan naisista ei edes vilkaissut minuun päin, vaan molemmat kävelivät sisälle talliin tyynen rauhallisesti.

Tämähän on aivan hirveää! Ne meni talliin ja minä jäin YKSIN! Yritin juosta pois kentältä, mutta ulosmenopaikan kohdalle oli laitettu paksu nauha. Kaikin tavoin yritin päästä tammojeni perään, mutten löytänyt aidasta heikkoa kohtaa.

Lopulta emäntä tuli kentälle ja alkoi kävelyttää minua, ja pyysi minua peruuttamaan ja kääntymään ja pysähtymään ja taas kävelemään. Näitä asioita se toisti uudestaan ja uudestaan. Hetken kuluttua minun oli pakko alkaa keskittyä, etten kävelisi mokoman tyhmän ihmisen päälle. Kumma kyllä, tämä hypnoottinen toiminta rauhoitti mieltäni ja pian menimmekin emännän kanssa yhdessä talliin.

Tässä muutama kuva, mitä tuo emäntä minusta otti. Enkös vain olekin melkoisen komea?

1239133190_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239133283_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239134290_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239134257_img-d41d8cd98f00b204e9800998e