Emäntä oli jo talliin tullessaan tosi omituinen, jotenkin kireä. Se kuitenkin yritti käyttäytyä normaalisti ja olla mukava, mutta kyllä minä silti huomasin eron. En oikein ymmärtänyt kuinka pitäisi toimia. Päätin sitten yrittää piristää emäntää maneesissa.

Emäntä oli maneesissakin hirmuisen tiukka ja vaativa. Heti olisi pitänyt jaksaa liikkua reippaasti ja taipua ja vaikka mitä. Ihmeellistä tiukkistelua.  Sain hyvän tilaisuuden piristää tunnelmaa, kun kuulin, että Wessu oli tulossa oman emäntänsä kanssa maneesiin. Otin heidän saapumisestaan hyvän tekosyyn ja ilakoin hieman. Suunnitelma ei mennyt ihan putkeen. Emäntä suuttui aivan hillittömästi! En ymmärrä miksi se nykyään noin riehuu. Varsinainen tiukkapipo! Minä kun ajattelin, että se olisi ilahtunut vauhdinhurmasta.

Yritin erehdystäni paikkailla liikkumalla todella reippaasti ravissa Fellan perässä, kun Fella laukkasi, mutta sekään ei kelvannut! Voisiko joku antaa minulle jonkun poni-emäntä-poni -sanakirjan kommunikoinnin helpottamiseksi?