Eilen tuli töpättyä pahasti. En tiedä oikein itsekkään, kuinka niin pääsi käymään, mutta tiputin vahingossa emännän selästäni. Teimme normaalisti laukkaharjoituksia ja joskus minä en muista reagoida emännän pohjeapuihin laukan edetessä ja jään "junnaamaan paikoilleni", emännän sanojen mukaan. Näin kävi tälläkin kertaa ja emäntä minua napsautti raipalla. Yleensä se näpsäyttää kerran tai kaksi, mutta nyt se näpsäyttikin kolmesti. Ilmaisin täysin selvästi ja oikeutetusti mielipiteeni tästä liioitellusta muistutuksesta pienellä pukilla. Yllättäen emäntä jysähti satulan eteen, kaulani päälle. Pelästyin ja heilautin päätäni hypätessäni eteenpäin. Äkkiä emäntä olikin maassa.

Pysähdyin heti ja katsoin kun emäntä pyrki ylös. Siihen ilmiselvästi sattui. En minä tarkoittanut satuttaa. Ei se ennenkään ole tippunut ja isompiakin loikkia olen tehnyt. Ihan kunnia sanalla, en tarkoittanut tiputtaa. Onneksi Emäntä kuitenkin pääsi ylös ja kipusi takaisin selkäänkin. Yritin olla mahdollisimman varovasti koko loppuajan, ettei vastaavaa vahinkoa kävisi uudestaan. Emäntä poistui sitten heti maneesista kun saatiin treeni loppuun ja varaemäntä kävelytti minua hetken. Toivottavasti emäntä ei suuttunut ihan hirveästi.